LUKITESTAUSTA, YKSITYISOPETUSTA JA TUKIMATERIAALIA

Ostoskori

Luki-seulonta - oppimista

Luki-seulonta - oppimista

Lukuseula – enemmän kuin vain lukemisen ja kirjoittamisen arviointia; Lukuseula oppimisen - ja tuen kohdentamisen välineenä

Lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuksien tunnistaminen on tärkeä osa oppijan oppimispolun tukemista; tunnistamalla tarpeet voidaan tuki kohdentaa oikealle tasolle oikeaan aikaan. Tuen tarpeen tunnistaminen sitoo kuitenkin resursseja, ja uskonkin monessa koulussa käytävän keskustelua siitä, viekö esimerkiksi luki-seulonnat ja -testaukset resurssia tuelta. Itse kuitenkin korostaisin seulontaan ja testaukseen käytettyä aikaa myös oppijan mahdollisuutena oppia erilaisia taitoja sekä opettajan resurssin vapautumista tuen kohdentamisen suunnittelussa.

Omassa koulussani aloitimme (koko koulun) lukemisen- ja kirjoittamisen taitojen arvioinnin helmikuun alussa käyttäen Lukuseulaa. Päädyimme Lukuseulaan, koska se sisältää kattavasti myös matematiikan taitojen arviointia - sekä laajan tekstin ymmärtämisen osuuden sellaisilla tehtävätyypeillä, joita voimme käyttää myös harjoitusmateriaalina oppitunneilla.

Toteutimme seulan ryhmämuotoisesti, mutta eri luokka-asteita joustavasti yhdistellen. Useimmat oppilaat suoriutuvat tehtävistöstä itseohjautuvasti koneen antamien ohjeiden mukaisesti. Otin ryhmään kuitenkin aina mukaan kaksi tukea tarvitsevaa oppilasta, joita saatoin ohjata yksilöllisesti; näin tehostimme resurssinkäyttöä. Suosittelenkin tätä tapaa myös muille!

Tehokkaasta resurssinkäytöstä huolimatta aikaa toki kuluu koko koulun oppilaiden seulontaan; omasta mielestäni kyse ei kuitenkaan ole "vain" luki-taitojen teknisestä arvioinnista vaan kokonaisvaltaisesta oppimiskokemuksesta - taidoista, joita jokainen oppilas tarvitsee myös tulevaisuudessa. Meidän koulussamme näihin taitoihin kuuluu muun muassa tietokoneen käyttö omine tunnuksineen, salasanoineen sekä uloskirjautumisineen, oman toiminnaohjauksen ja itsenäisen työskentelyn vahvistaminen, ohjeiden omatoiminen lukeminen ja niiden mukaan toimiminen sekä aikapaineen sietäminen - luki-osataitojen harjoittelun lisäksi. 

Kun seulontatilanne on hyvin suunniteltu ja ohjeistus selkeä, oppilas saa merkittävän kokemuksen itsenäisestä tehtävän suorittamisesta. Tietokoneen käyttö seulonnassa antaa myös arvokasta harjoitusta digitaalisiin taitoihin, joita nykypäivän oppimisympäristöt yhä enemmän edellyttävät.

Opettajan näkökulmasta Lukuseula auttaa kartoittamaan oppilaiden lukemisen ja kirjoittamisen taitoja: Lukuseulan avulla voidaan tunnistaa ne oppilaat, jotka tarvitsevat lisätukea lukemisen ja kirjoittamisen taitojen kehittämisessä. Varhainen tunnistaminen mahdollistaa yksilöllisen tuen tarjoamisen oikea-aikaisesti, mikä ehkäisee oppimiseen liittyvien haasteiden kasautumista  vahvistaen myös oppilaiden itsetuntoa ja motivaatiota. Lukuseula tukee opetuksen eriyttämistä ja yksilöllistämistä.

Lukuseulan hyödyntäminen on siis paljon muutakin kuin pelkkää arviointia – se on mielestäni oppimistilanne, joka tukee monipuolisesti (koulutyön kannalta) olennaisia taitoja. Siksi olisikin tärkeää, että opettajat näkevät luki-seulonnan laajemmassa kehyksessä ja hyödyntäisivät sitä monipuolisesti (erityis)opetuksen suunnittelussa ja oppilaiden tukemisessa - pedagogisena työkaluna oppiladen hyödyksi.






Jaa käyttämällä suosikkipalveluasi